maanantai 28. marraskuuta 2011

Wahren Opisto: Neulegraffiteja

Skannasin muutama päivä sitten kehräämön alueelta useita pehmeitä graffiteja. Neulegraffittitöiden takaa löytyy Wahren Opiston oppilaita, tarkemmin sanottuna aikuisten taiteen perusopetuksen ryhmä. Wahren Opistolla on syksyn teemana NEULE ON IRTI, työt ovat siis osa tuota teemaa. Neulegrafiteja päästään ihailemaan myös keväällä, silloin toinen opiston ryhmä päästää omat luomuksensa valloilleen.

Kehräämöalue näyttääkin tällä hetkellä kukkivan katutaidetta varsin ilahduttavasti. Alue on ajan hengen mukaisesti myös nyky ihmisten näköinen, eipä vain vanhaa kaunista tehdasmiljöötä. On varsin miellyttävää nähdä miten Forssa on saanut väriä ja eloa taiteen astuessa ulos ovista. Taidehan ei asusta vain neljän seinän sisällä. Oma mielipide on, jos siitä nyt kukaan on kiinostunut, että kaupunkimme tarvitsee lisää eloa, iloa ja räväkkyyttä taiteen muodossa. Taidetta tulisikin viedä yhä enemmän ihmisten luokse, sinne missä ihmiset liikkuvat, yhteisiin kaupunkitiloihin, puistoihin ym. Taidetta tulisi tukea monin eri tavoin, vaikkapa yritysmaailman taholta sponsoroimalla erilaisia projekteja materiaalein. Näemme aivan liikaa maksettuja mainoksia, ostetuilla mainospaikoilla ilman, että meidän kaupunkilaisen mielipidettä kysyttäisiin, haluammeko nähdä ja tukea tuota mainosvirtaa. Myös taiteella tulisi olla ulkotiloissa paikkansa. Sillä tavalla taide kohtaa kansan laajimmalla mahdollisella tavalla ja taiteesta kiinostutaan, sitä mahdollisesti ymmärretään ja osataan arvostaa laajemmin. Väreistä, muodoista, ym. teosten sisällöistä voi toki nauttia ilman suurempaa taiteentuntmusta. Toisaalta taide ei ole aina kaunista, ilahduttavaa, miellyttävää tai ylipäätään positiivista. Millaista taiteen tulisi olla, pitäisikö sen miellyttää suurta ihmismassaa ja tulisiko kaikenlaiselle taiteelle antaa mahdollisuus näyttäytyä? Keskustella saa. :)


Kuvissa muutamia bongaamiani neulegraffiteja. Käykääpä pyörähtämässä alueella ja tarkistamassa mestoilla loputkin alueella olevat työt.









THINK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti