perjantai 24. helmikuuta 2012

Gay Art

Jo nuorena pikkujässikkänä tuli tutustuttua tuohon mahtipontiseen loukkausrinpsuun, saatanan vitun homo. Eikä tuo rimpsu ole 30 vuoden aikana minnekkään kadonnut, aina silloin tällöin niin pikku vekaroilta, kuin vanhemmiltakin tosimiehiltä ja naisilta pääsee tuo mahtava pesujauhe suustaan. Se on omo kato, eli tietysti erilainen, poikkeava, ei hyväksytty, hyljeksitty. No, syitähän löytyy homouteen yhtä monta kuin on loukkaajaa. Eikä haukku haavaa tee, kuten sanoi tuo kalapuikoilla varustettu hom...nyt pikkasen tarkkana...Pecos Bill piti sanomani ja sanonkin.

Homous on ollut synti, rikos, ja sairaus. Se on innoittanut taiteilijoita ja osa taiteilijoista, jopa nimekkäitä sellaisia ovat olleet homoja ja ovat. Homous näkyy ja etenkin kuuluu :D kaikkialla, sitä ei pääse pakoon. Tuossa itseäni kiinnostavassa taiteenalassa katutaiteessa, homoutta ei ole unohdettu. Siispä perehtykäämme muutaman räpsyn voimin käpykylän geippataiteeseen.

Niin juu, pitää muistaa että mm. graffitimaalarit ovat homoja, koska maalaavat liian värikkäitä homomaalauksia ja ovat muutenkin omituista porukkaa. Siispä homoilemisiin.


Marketissa käydessä oli pakko heittäytyä heti hetkeksi homostelemaan.

Pekka se vasta homo onkin, eikä yhtään huono vihreä homo. Tämä stikkeri on varmasti saanut innoituksensa Shepard Faireyn eli OBEY Giantin HOPE työstä, joka kuvaa nykyistä yhdysvaltojen presidenttiä Barack Obamaa. Kyseisestä työstä on tehty lukemattomia eri muunnoksia. Tsek kuvagoogle sanoilla: hope obey.

Tämä menee jo arvauskeskusosastolle, sillä pahimmastakin vaivasta, tässä tapauksessa homofobiasta pääsee eroon tietysti laastarilla. Pekalla oli muuten pressanvaaleissa  äänestysnumerona nro. 2.

Tämä työ on myös vekkuli. Tom Of Finlandin työtä muokattuna rintavaksi tomiksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti