sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Katutaideraati: lick it up

Vuosina 2008-2009 tuli mielenkiinnolla ja hymyssä suin seurailtua Fifi:ssä ilmestyneen töhryraadin toimintaa. Koska idea on mitä mahtavin, siis töhryraati, eikä pyörää kannata keksiä uudestaan, on allekirjoittanut muokannut omanlaisen pyörän, eipä kovin pramea tai krominen, verrattain Fifin raatiin, mutta käpykylän mittakaavan mukainen, nelihenkinen katutaideraati.

Kaiku ja blogin katutaideraati koostuu henkilöistä: Tarzani, Ulla Dulla sekä C48. Koska maailma on muuttuva, on raatiin otettu uutena jäsenenä Gillan nimimerkillä toimiva henkilö. Iältään raatilaiset ovat 16-48 vuotta. Kahdella raatilaisella on aiempaa graffiti/katutaidetaustaa. Koska katutaide on usein kaikkien ihmisten nähtävillä ilman, että heiltä mitään kysytään, on raadissa hyvä olla mukana henkilöitä jotka eivät graffitikulttuurista omien sanojensa mukaan mitään ymmärrä, mutta jo ammattiensa ja harrastustensa kautta ymmärtävät kauneutta sekä taidetta. Olemmehan jokainen oman ympäristömme arvioijia kaikkine mainoksineen, rakennuksineen, puistoineen, taiteineen ym. juttuineen, siksi myös katutaidetta pitää arvostella.

Fifi:n sanoin "Jos katutaide on taidetta, sitä tulee arvostella."

Katutaideraati arvostelee kaiku ja blogin sattumanvaraisesti valitsemien kuvien töhryjä aika ajoin. Raati ei lähde moralisoimaan minne katutaidepläjäys on sijoitettu tai arvostelemaan kuvien laatua. Teosta arvioidaan asteikolla 1-10. Jokainen raatilainen arvostelee töhryjä omin sanoin tietämättä toistensa arvioista ja tuntematta toinen toistaan, jolloin he eivät pääse vaikuttamaan toistensa mielipiteisiin.

Tarzani on ulkomaan viidakossa lomailemassa, joten tämänkertainen raati toimii edelleen kolmihenkisenä.

Tällä kertaa raatilaisille esitellään kieltään näyttävä, muodikkaasti väritön, stencilöity tarra.





Ulla Dulla: "Toi poikkeaa tyyliltään siitä mitä ite eniten peukutan, mut kun oon nähnyt noita keskustassa muutamia ja todennu et sabluunawörkki, ei oo siis mikään tulostettu kopsu, vaikka kopsu, niin pointsit kohoaa kutoseen. 6 pojoo. Kaiken lisäks se määrä mitä noita on tullu nähtyä nuolasee pojot ylös. Noin yksityiskohtanen ja pieni sapluuna menee nopeesti tukkoo, suuresta määrästä huolimatta laatu on pysyny tasasena kaikissa tarroissa jotka oon nähny. Voi olla useemmalla sabluunalla maalattuja, joten siitä viitseliäisyydestä ja tasasesta laadusta vetäsen hihasta susiplussan. 6+!"


Gillan: "Ensinnäkin, valokuva on oivallinen. Valon ja varjon leikki korostaa hienosti tolpassa komeilevaa Genee!
Tarra on hieno, sopii ympäristöön ja sen liimaajalla on selkeesti ollu silmää laittaa se paikkaan jossa on sopivan mustavalkoinen meininki. Forssan katukuvassa tarroja näkee aika paljon. Enimmäkseen tämmösiä vastaavia pienehköjä, mutta täytyy kyl sanoo että laatu on hyvää. Ja tää kielekäs on kyllä mun silmään ihan sieltä keskivertoa paremmasta päästä. Pientä miinusta siitä, että hahmo on niin nähty ja jollain tapaa ehkä myös klisee. Arvosana 7+."


C48: "Vihdoin jotain ihanaa! Tuosta tarrasta tulee mieleen nuoruuden ensikoskestus Glam Rockiin, kun sain vuonna -76 syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen KISS -yhtyeen levyni. Voi niitä ihania teinivuosia. Tarra on erinomaisesti toteutettu, kuva on loistava, paikka jonne tarra on kiinnitetty herättää tunteita, mutta josta tarran huomaa varmasti jokainen ohikulkija. Annan tarrasta 9½ pistettä."

Yhteispisteet 23, keskiarvo 7,7

Edelliset raadin hampaissa pureskellut teokset:

Katutaideraati: myrkyllisen merkillinen pilvi
Katutaideraati: valkoinen tagi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti