maanantai 2. huhtikuuta 2012

Katutaideraati: kuolaava kuningas ja muita lärvejä

Vuosina 2008-2009 tuli mielenkiinnolla ja hymyssä suin seurailtua Fifi:ssä ilmestyneen töhryraadin toimintaa. Koska idea on mitä mahtavin, siis töhryraati, eikä pyörää kannata keksiä uudestaan, on allekirjoittanut muokannut omanlaisen pyörän, eipä kovin pramea tai krominen, verrattain Fifin raatiin, mutta käpykylän mittakaavan mukainen, nelihenkinen katutaideraati.

Kaiku ja blogin katutaideraati koostuu henkilöistä: Tarzani, Ulla Dulla, Gillan sekä C48. Iältään raatilaiset ovat 16-48 vuotta. Kahdella raatilaisella on aiempaa graffiti/katutaidetaustaa. Koska katutaide on usein kaikkien ihmisten nähtävillä ilman, että heiltä mitään kysytään, on raadissa hyvä olla mukana henkilöitä jotka eivät graffitikulttuurista omien sanojensa mukaan mitään ymmärrä, mutta jo ammattiensa ja harrastustensa kautta ymmärtävät kauneutta sekä taidetta. Olemmehan jokainen oman ympäristömme arvioijia kaikkine mainoksineen, rakennuksineen, puistoineen, taiteineen ym. juttuineen, siksi myös katutaidetta pitää arvostella.

Fifi:n sanoin "Jos katutaide on taidetta, sitä tulee arvostella."

Katutaideraati arvostelee kaiku ja blogin sattumanvaraisesti valitsemien kuvien töhryjä aika ajoin. Raati ei lähde moralisoimaan minne katutaidepläjäys on sijoitettu tai arvostelemaan kuvien laatua. Teosta arvioidaan asteikolla 1-10. Jokainen raatilainen arvostelee töhryjä omin sanoin tietämättä toistensa arvioista ja tuntematta toinen toistaan, jolloin he eivät pääse vaikuttamaan toistensa mielipiteisiin.

Tämänkertainen arvosteltava näyttää useammat kasvonsa arvostelijoille.





Tarzani: "Aika jännä graffiti, siinä on hyviä- ja huonoja puolia. Pidän siitä että kirjaimiin on lisätty hahmoja ja outline on todella pehmeää. Toisaalta graffiti näyttää melko vanhalta ja haalistuneelta, jos musta väri olisi tummempaa koko piissi näyttäisi hienommalta. Värejä saisi mielestäni myös olla. Nuo valumat keskimmäisen ukon suusta ja t:n päällä ovat hienot. Mielestäni tuo hymynaama tuon t:n jälkeen näyttää jotenkin lapselliselta =D Tiukka numero arvo: 5 ½"


Ulla Dulla: "Ai saatana, nyt päästään asiaan!! Vintageeee Aahahaha...Ekaks tuli mieleen TABS MYLA, ei tää kumminka oo mikään kopsu. Tässä on oma jourooppalainen meininki. Kohtalaisen kliini Throwie pelkällä mustalla linjalla. Uiui! Tää spessu pesee suurimman osan tyykikylän throwieista jopa piisseistä! Sisälöllisesti kylän parasta antia lapsellisissa hahmoissaan,. Huvittava, liikaa kikkailematta rennosti heitetty. Kikkailtu kumminki enemmän mitä suurimmassa osassa muissa kylän pökäleistä, jopa monia piissejä enemmän. :D Jos piissinikkarit jaksais ottaa edes hieman tosta feissihässäkästä oppia, eikä liikayrittäis, olis piissit kateltavia jopa kadehdittavia. Tän maalaaja ei oo varmaankaan ensikertalainen maalaushommissa, kun linjat tollai hallusa, syntyy väripiissitki piikkasen rennosti. Ei taida olla vaan paikallisia, sen verran harvinaisempaa matskua. Prinsiippinä :D sanosin, jos pökäle wörkkii mustavalkosena se on sillo hyvä. Täs on lainit hallussa! Toi karvaperse uppoo tällaseen puhtaita laineja peukuttavaan enempi ku ykskään kylän liikayritetty värispektaakkeli. Peukkua 9 ½ pojon verran."


Gillan: "Taitaa olla pahasti keskeneräinen, ainakin toivon niin. Teoksessa on ideaa, erilaiset sarjismaiset hahmot ilmeisesti muodostaa jonkun sanan, josta en kyllä saa selvää. Hauskoja hahmoja jotka on hyvin kytköksissä toisiinsa. Yritän kuvitella tätä valmiina ja vois kyllä tulla tosi makee värillisenä. Noi suttuiset sprayjaykset tosin menee ihan mönkään, ei sovi tähän yhtään. Ihan tälläisenä pelkistettynä hahmoja ja muita elementtejä on liikaa, ei saa selvää. Ja teos on jokseenkin epätasapainoinen, toinen reuna on kovin täynnä, toinen taas ilmavampi.
3 pistettä."


C48: "Maalausjälki on rentoa, muodot ovat miellyttävän hallittuja sekä pehmeitä. Vaikka tämäkään graffiti ei avaudu helposti luettavaksi, se ei haittaa. Kirjaimet ovat naivistisen hauskoja. Värejä jään kaipaamaan. Annan maalaukselle arvosanaksi 6."

Yhteispisteet 24, keskiarvo 6

Aiemmin pureksitut teokset:

Katutaideraati: valkoinen tagi
Katutaideraati: myrkyllisen merkillinen pilvi
Katutaideraati: lick it up
Katutaideraati: tykkiä turkoosia ovessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti