perjantai 5. joulukuuta 2014

PRYME Magazine ISSUE 2: Urban / Rural


Kuva: Nate Matos


Tulipa tuossa hetkenä muutamana erittäin mielekäs kysely tarjota kuviani aikas uuteen instantkuvia ja kuvaajia esittelevään lehteen. Ja pitihän tilaisuuteen tarttua ja se kyllä kannatti, sillä kuviani haluttiin julkaista lehdessä. :)




Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen instantkuviani lehteen tarjonnut, vaikka aloittelin instankuvailun jo 90-luvun puolivälin tuntumassa. Tosin tuossa vierähti pauttiarallaa vuosikymmen kun en juuri instantkameroihin koskenut. Jostain se kipinä sitten taas löytyi ja kuvailusta on tullut mielekästä puuhaa kaikkine kameroihin ja filmeihin tutustumisineen. Jotenkin tällainen kuvaus imee pauloihinsa. On asioita joihin ei voi vaikuttaa, vanhan filmin sävyt ja virheet ovat vain niin uskomattoman lumoavia. Rajallinen määrä maalattavia ruutuja, joten pohdintaa rajauksessa joutuu tekemään digiräpsimistä huomattavasti enemmän. Kaikkinensa tämä on aivan erilainen maailma kuin digi, jossa oikeastaan kaikkeen on mahdollista vaikuttaa ja usein kuvat ovat omaan mieleen lattean käsitellyn persoonattomia, tietysti poikkeuksia löytyy ja onhan digille paikkansa. :)

Enivei, takaisin aiheeseen.. lehti esittelee toistakymmentä kuvaajaa ja heidän tuotoksiaan joihin kannattaa kyllä tutustua lehden ja sen tarjoamien linkkien kautta..


Lue lehti nettiversiona täältä.

Ja paperiversion voit tilata Prymen sivuilta: Pryme Magazine ISSUE 2: Urban / Rural

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti